Enää kuukausi jäljellä Disneylandia. Kesätyöksi se on kyllä oikein sopiva, mutta en kyllä välttämättä jaksaisi siellä olla ympäri vuoden töissä. Ensi viikolla avataan uusi alue, jonka aiheena on ToyStory ja sieltä löytyy kolme uutta laitetta. Me työntekijät saatiin tosin jo tällä viikolla vähän esimakua, kun me päästiin testaan niitä laitteita. Ensi viikosta lähtien porukkaakin tulee tietysti olemaan enemmän, joka tarkottaa meillekin enemmän työtä. Ensimmäiset kesätyöntekijät lopettaa elokuun lopussa, joten työporukka alkaa väheneen pikkuhiljaa.
Benjaminin kanssa ollaan oltu parisen viikkoa ihan kaksistaan kotona, koska ne vanhemmat on Etelä-Ranskassa. Käytiin eilen syömässä japanilaisessa ja tänään en tiedä, mitä syödään, koska jääkaapissa ei oo mitään ja kaupatkin on kiinni (yleensä sunnuntai-aamuna kaupat on auki, mutta tänään on joku juhlapyhä, niin sen takia kaikki on kiinni). Töissä jotkut pyytää, että tekisin pullaa, mutta en tiedä löytyykö täältä mistään kardemummaaa. Noh, ehkä sitä voi tehdä ilmankin..
Terkkuja helteiseen Suomeen!
sunnuntai 15. elokuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Vierailu Suomesta.
Kaks kuukautta on kyllä mennyt kun siivillä täällä Pariisissa ja Disneylandissa. Neljä päivää viikossa 10h töissä, niin eipä siinä sitten työpäivinä kyllä muuta kerkiä tekeenkään. Tänään äiti, iskä ja Antti tulee muutamaks päiväks tänne. Jee pääsee leikkiin turistia niiden kanssa :) Mennään kattoon vähän Eiffeltornia, Notre Damea ja tietty Disneylandia. Siellä tän parin viikon aikana ei ookaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Väkimäärä vaan lisääntyy, kun lähestytään elokuuta. Suomalaisiakin on alkanut ilmestyyn enemmän.
Benjaminin kanssa ollaan käyty elokuvissa ja kävelemässä ulkona. Käytiin myös avaamassa mulle ranskalainen pankkitili, ja voi että sitä papereiden määrää ja dokumenttien täyttöä! Vieläkin mun täytyy käydä antamassa joku kopio jostain paperista. No mutta saapahan viimein palkan tilille, kun ensimmäinen palkkahan tosiaan annettiin meille shekkinä.
Terveisiä!

tiistai 13. heinäkuuta 2010
Töitä, töitä.
Niin on taas pari viikkoa vierähtänyt. Huomennahan Ranskassa vietetään itsenäisyyspäivää ja Champs-Elysée täyttyy marssivista sotilaista, poliiseista ja sotakoneistoista. Kaikki näytetään tietysti telkkarissa ja pressa on paikalla koko seremonian ajan. Disneyland on kuitenkin auki, sehän ei siis oo koskaan kiinni, ei yhtenäkään päivänä vuodessa. Joten huomenna sitä sitten taas mennään töihin ja kaiken lisäks helteet vaan jatkuu. Maanantain vastasena yönä oli melko raju ukkosmyrsky täällä Pariisissa, mutta eipä se kauheesti raitistanut tätä ilmaa. Toissa viikolla yhtenä ilapäivänä ukkonen jyrisi myös Disneylandissa ja suurin osa laitteista jouduttiin pitämään suljettuina. Siinä sitten joka toinen tuli valittaan, että miksi laitteet on suljettuina (italialaiset etunenässä). Espanjalaiset on muuten nyt varmaan entistä enemmän äänessä sen jalkkismestaruuden jälkeen. Viime viikolla tuli espanjalainen perhe vastaan, ja jokaisella oli Espanjan pelipaita päällä, Espanjan lippu piirretty poskeen ja Espanjan lippu kädessä.. Niin ihan kun niitä nyt ei muutenkaan tunnistais.
Benjaminin kanssa meillä menee työvuorot melkosesti ristiin tällä hetkellä; mä kun alotan joka päivä joko klo 9.00 tai 9.45, niin vastaavasti Benjamin alottaa klo 15.45 tai 14.50, joten muuta ei sanota toisillemme kun huomenta ja hyvää yötä. Onneksi meillä on kuitenkin samat vapaapäivät, muutenhan ei varmaan nähtäis missään vaiheessa.
Terkkuja kaikille Suomeen!
P.S Laittakaa kommenttia niin tiedän, mitä teillekin kuuluu :))

tiistai 29. kesäkuuta 2010
Yötöitä ja hellettä
Viime viikon puolessa välissä helle saapui Pariisiin. Täytyy kyllä myöntää, että näin kaupungissa +30 astetta ei oo oikein mukavaa. Töissäkin saa olla koko ajan valppaana ja juoda vähän väliä, ettei iske huono olo. Sääennusteiden mukaan tätä tulee jatkumaan ainakin seuraavat kaksi viikkoa.
Lauantaina oli melko mielenkiintoinen päivä töissä, sillä osalla meistä oli niin sanottu iltavuoro. Menin siis puoli neljään töihin ja pääsin puoli kahdelta. Disneyland oli siis varattu n. 4000 ihmiselle, jotka tuli sinne sulkemisajan jälkeen ja viipyivät yhteen yöllä. Oli kyllä ihan kiva olla töissä noin ilta-aikaan, koska sillon ei ollut yhtään niin kuuma kuin päivällä. Puoli kahdelta yöllä niille, jotka asuvat kauempana, oli varattu taksi, joten kotiinpaluustakaan ei tarvinnut huolehtia (taksikuski oli vaan melko hullu, ajoi yli 130 km/h joten matka Pariisiin ei kestänyt kuin vajaan puoli tuntia, vaikka yleensä siihen kuuluu vähintään 45 min.) Pääsin siis kotiin paljon nopeammin kuin esimerkiksi perjantaina, jolloin metrot ja junat päättivät olla lakossa. Kaiken lisäks yhdellä juna-asemalla oli sattunut onnettomuus, joten Pariisiin päin ei mennyt junia yli kahteen tuntiin. Kaikkien matkustajien piti jäädä pois sitä aikasemmalla pysäkillä ja odottaa, kunnes tilanne muuttuu. Kaiken kaikkiaan matka Disneysta tänne kotiin kesti siis 2,5 tuntia. Että näin täällä.
Terveisiä kaikille!

maanantai 21. kesäkuuta 2010
Musiikkijuhla - Fête de la musique
Niin on viikko taas vierähtänyt ja kohta juhannus kolkuttelee ovella Suomessa. Täällähän ei niinkään sitä juhlita, kesäkuun kohokohta on lähinnä musiikkijuhla, jota juhlitaan tänään. Kaikissa suurissa kaupungeissa kadut täyttyvät ihmisistä (Pariisissahan ne ovat tietysti aina täynnä), koska lähes kaikissa kadunkulmissa pystyy kuuntelemaan mitä erikoisempaa musiikkia. Kaikki tapahtumat ovat ilmaisia ja ne kestävät myöhään yöhön asti. Ajateltiin Benjaminin kanssa tehdä pieni kierros, koska ollaan molemmat vapaalla tänään ja huomenna. Sää täällä on viime päivinä ollut kyllä melkoisen kolea, alle +15 astetta on joka päivä.
Töihin ei oikeastaan kuulu mitään erikoisempaa, nyt alkaa jo tuntea paremmin työkaveritkin, joten on päässyt niin sanotusti paremmin mukaan porukkaan. Toissapäivänä oli tosiaan sen verran kylmä, että jouduin ihan kaulahuivia pitään koko päivän (ei siis uskois, että oon suomalainen, pitäis olla jo tottunut kylmyyteen). Onneksi ensi viikoksi on luvattu hieman lämpimämpää.
Terkkuja!

lauantai 12. kesäkuuta 2010
Sataa sataa ropisee..
Ulkona työskentelemisessä on hyvät ja huonot puolensa; rankkasade lukeutuu niihin. Keskiviikkona työskentelin kaikessa rauhassa tai oikeestaan olin vielä kouluttajan kanssa tarkistamassa, että kaikki Guestit (eli siis ihmiset, jotka vierailee Disneylandissa, vastaavasti meitä työntekijöitä kutsutaan nimellä Cast Member ;)) oli laittanut turvakaiteen eteensä, kun se kuuluisa rankkasade alkoi. Siinä sitten yritettiin mahdollisimman nopeesti tarkistaa ne kaiteet ja mennä suojaan. Sadetta vaan valitettavasti jatkui vielä seuraavat kolme tuntia ja laitteet pysyi melko tyhjinä ihmisistä. Seuraavana päivänä paistoikin sitten aurinko täydeltä taivaalta ja lämpöä oli lähes +25.
Onneksi olin lukenut jonkin verran espanjaa ennen tätä työtä, sillä espanjalaisia on Disneylandissa tällä hetkellä eniten ja kun ne jotain kysyy, niin se tapahtuu aivan varmasti espanjaksi, ne siis olettaa, että kaikki puhuu espanjaa. Toinen on sitten italialaiset, ne ei todellakaan vaivaudu kysymään, että satunko puhumaan italiaa.. Että buongiorno vaan! Yleisin kysymys on tietysti, että missä vessat on. Oon kuullut, että joltain on joskus myös kysytty, monelta alkaa kello neljän spektaakkeli. Kyllä kyllä, näin Disneylandissa.
Ai niin, näinhän mä tällä viikolla myös suomalaisia julkkiksia, nimittäin Janne Virtanen perheineen :) Eli kyllä meitä suomalaisiakin löytyy, meidänkin pitäis varmaan heti kysyä asiamme suomeks ja olettaa, että kaikki ymmärtää. Meitä suomalaisia työntekijöitä on kyllä aika paljon, tähän mennessä on tutustunut noin kymmenkuntaan eli saattais olla, että kyseinen Cast Member ymmärtäisi :)
Ranska tällä hetkellä täynnä jalkapalloa, päivittäin näytetään kolme peliä ja Ranskan oma peli uusintana ja analysoidaan, mitä tehtiin oikein ja mitä väärin. Vähän sama kuin Suomessa jääkiekon kanssa, mutta noin viisi kertaa suuremmin ja enenmmän.
Terkkuja kaikille!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Ensimmäinen viikko Disneylandissa.
Ensimmäinen viikko Disneylandissa takana ja ansaitut neljä vapaapäivää alkoi perjantaina. Päätin siispä luoda blogin ja kirjoittaa kuulumisia tänne. Nää sivut on tosin vielä vähän vaiheessa, mutta yritän mahdollisimman pian saada laitettua kuvia ja muita hienouksia, ettei nää vaikuttais liian tylsiltä :)
Mutta siis palatakseni Disneyyn, ensimmäiset pari päivää kului yleisen bla bla:n eli Disneylandin historian ja nykytilanteen kuuntelemisessa. Päästinhän me myös tekemään harjoituksia: "Ottakaa paperi ja piirtäkää siihen Mikki hiiren pää, minä näytän täällä edessä mallia". Seuraavana päivänä oli kysessä "orientoituminen" ja pääsimme tutustumaaan itse puistoon, jonka jälkeen meille annettiin tulevat työvaatteet... Kyllä, mullahan on tietysti ne lähes kaikista karmeimmat (valkoinen pitkähihainen Disneykuvioilla varustettu kauluspaita, beiget housut ja kirkkaansininen paksu liivi) ja tervetuloa +30 astetta. Tiistaina pääsin viimein työn makuun, ja koulutus laitteilla työskentelyyn alkoi. Mun laitteisiin kuuluu "Alladin" ja "Autot". Työporukka vaikuttaa mukavalta ja oon tavannut myös muutaman suomalaisen, joiden kanssa on tullut juteltua melko paljon. Muutoin siellä on aika paljon ranskalaisia, muutama italialainen, pari englantilaista ja espanjalaista.
Pariisi on ennallaan ja lämpötilat alkaa pikku hiljaa nousta, parina viime päivänä on ollut +28! Terveisiä kaikille Suomeen :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)